Kotimaa 18.10. uutisoi, että paikalliset kysymykset eivät kiinnostaneet seurakuntia. Se on harmi, sillä vaaleissa nimenomaan paikalliset asiat kuuluvat kirkkovaltuuston tehtäviin, kuten Orimattilan kirkkoherra Annakaisa Rantala uutisen hännillä oivallisesti toteaa.
Mielestäni vaalikoneeseen olisi voinut lisätä paikallisia kysymyksiä ja jättää ympäristökysymyksiä pois, vaikka ilmastoasiat ovatkin ajankohtaisia ja tärkeitä. Syy, miksi näin olisi pitänyt menetellä, on Kirkkohallituksen asenteellinen, Kipa-tasoinen ymmärrys ilmastoasian ratkaisuista.
Miksi ilmasto-ongelman ratkaisu on vaalikoneessa sälytetty seurakuntien ruokapalveluista vastaaville, kun kysytään, pitäisikö lihan tarjoamista pyrkiä välttämään seurakunnan tarjoiluissa?
Tutkimuksen mukaan ruoka aiheuttaa ihmisen hiilijalanjäljestä 18 %, johon sisältyy myös lihan osuus. Jos lihaa vältetään, korvataan se jollakin muulla. Kasviksistakin syntyy hiilijalanjälkeä, enemmän kuin julkisuudessa esitetään, varsinkin kun otetaan huomioon kasvisten ja hedelmien suuri osuus ruokahävikistä.
Vaalikoneeseen olisi voinut tehdä ympäristöasioista monivalintakysymyksen, jossa olisi otettu mukaan oikeita ja vaikuttavia, kirkkovaltuustojen päätäntävaltaan liittyviä, keinoja. Niitä olisi ollut useita.
Pitkäaikaisen luottamusmiesurani aikana olemme Järvenpään seurakunnassa ilman ilmastodiplomia tehneet ilmastoratkaisuja. Ilmastodiplomia pidän turhana byrokratiana, jota seurakunnissa on muutenkin liikaa.
Meillä on 30 vuoden ajan toiminut upea kirpputori. Olemme mukana Yhdessä katettu-yhteistyöverkostossa, jossa järjestetään kaikille avoimia yhteisöllisiä ruokailuja, joissa hyödynnetään paikallisten sopimuskumppaneiden lahjoittamaa ruokaa. Näin vähennämme ruokahävikkiä.
Lajittelemme jätteemme ja hautausmaan huoltoalueen laajalla kompostointialueella kompostoimme kasvijätteet mullaksi.
Leirikeskuksemme ja uusin rakennuksemme, Kirkonkulma, lämmitetään maalämmöllä. Pohjavesialueen vuoksi emme saaneet hautausmaan huoltorakennusta maalämpöön, joten se liitettiin kaukolämpöön. Muiden kiinteistöjemme tavoin myös siunauskappeli liitetään kaukolämpöön. Järvenpäässä kaukolämpö tuotetaan puuperäisistä biopolttoaineista ja hevosen kuivikelannasta. ESCO-hankkeessa teimme isoja investointeja lämmön ja ilmastoinnin säätölaitteisiin päärakennuksissamme.
Toivon Kirkkohallituksen siirtävän kivihiilellä lämmitetyn toimistonsa Helsingistä Järvenpäähän tai tulkaa edes opintomatkalle kehäkolmosen ulkopuolelle tutustumaan, miten päättäjät yhdessä virkamiesten kanssa tekevät seurakunnissa vaikuttavaa työtä ilmasto-ongelmamme ratkaisemiseksi!
Sitten siitä lihan välttämisestä seurakunnan tarjoiluissa: Järvenpään seurakunnan tarjoiluissa lihaa käytetään vuodessa noin 40 g/seurakunnan jäsen.
Tuolla lihan välttämiselläkö täyttäisimme velvollisuutemme ilmasto-ongelman pienentämisessä?
Olisikohan sittenkin parempi että kirkko pysyisi lestissään?
Esko Lappalainen
sekasyöjä
kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen
Järvenpää