|
Maa elää tapahtumassa Järvenpään Keskustan teltalla kyselimme asukkaiden
mielipiteitä Järvenpään asioista. Vastauksia tuli 80. Vastanneiden kesken arvotut
Tukholman risteilyt saivat Marielle Mutka ja Mika Leppänen.
Sixpack- hallituksen suunnitelma vähentää rajusti kuntia (nyt 316 ja tulevaisuudessa
noin 100 kuntaa) ei miellyttänyt järvenpääläisiä. Yli puolet vastanneista (50,7 %)
haluaa Järvenpään säilyvän itsenäisenä. Järvenpään, Keravan ja Tuusulan
yhdistämistä yhdeksi kunnaksi kannatti 39,2 %. Kahden kunnan yhdistymistä puolsi
10.1 % vastaajista.
Kunnallisveroprosentin vuodelle 2012 suuri enemmistö 66.7 % pitäisi nykyisenä
=19 %. 28,1 % vastanneista on valmis korottamaan veroja ja vastaavasti 5,2 %
haluaa laskea niitä.
Järvenpää menettää kaksi miljoonaa euroa valtionapuja v.2012, kun Kataisen
& Urpilaisen hallitus leikkaa kunnilta 600 miljoonaa euroa. Niiden aiheuttamaa
vajetta, on 43,2 % valmis paikkaamaan tehostamalla Järvenpään palvelutuotantoa.
Tehostamiskeinoina mainitaan mm. palvelutyön tehostaminen, moniosaajien
hyödyntäminen, kuntayhteistyö, kuntaliitokset, hallinnon karsiminen, palveluiden
keskittäminen, ”pomojen vähentäminen” ja johtajien tuntuvat palkanalennukset.
Veroja on valmis nostamaan pidemmällä tähtäyksellä 33,3 % vajeen korvaamiseksi.
Palvelujen leikkaamista kannattaa 17,3 % vastanneista. Leikkauskohteina mainitaan
johtajien virkojen vähentäminen, palkkojen alentaminen, sosiaalimenojen
pienentäminen ja siellä omavastuiden lisääminen sekä maahanmuuttajien menojen
leikkaaminen. Myös kulttuurimenoja osa on valmis leikkaamaan. Kaupungin lainaa
on 6,2 % vastaajista valmis lisäämään.
Pienten lasten hoidossa enemmistö 58,2 % kannattaa vanhempien valinnan mukaista
kotona ja/tai päiväkodeissa tapahtuvaa hoitoa. 35,5 % vastaajista haluaa Järvenpää-
lisää maksettavaksi niin, ettei tarvitse rakentaa uusia päiväkoteja. Vain 6,3 %
on valmis tässä tilanteessa uusien päiväkotien rakentamiseen.
Ruusuja ja risuja päättäjille ja virkamiehille lähettiin seuraavasti: Kotihoidon tuen
Jpää-lisä tarvitsee tuntuvaa korotusta, raha-asiat saatava kuntoon, subjektiivinen
päivhoito-oikeus pois. Terveyspalvelut paremmiksi, mm. puhelinkontaktin saanti
terveyskeskukseen lähes mahdotonta.
Kaksois-agentit (rehtorit, päiväkodinjohtajat ym) pois päätöksenteosta, kuunnelkaa
asukkaita, älkää ajako omia etujanne. Suuri risukimppu kaupungin tiedottamiselle !
Tässä mainitut asiat tulivat esiin useissa vastauksissa. |