Kunnallisvaalit 2025

Kunnallisvaalit 2025

Alla on Järvenpään Keskustan kunnallisvaali ja alueehdokkaat. Ehdokkaat joilla on kaksi numeroa, niistä ensimmäinen on kunnallisvaalien ehdokasnumero ja jälkimmäinen aluevaali ehdokasnumero.

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KUNTAVAALIOHJELMA

Elinvoimaa, hyvinvointia ja turvallisuutta – vaihda keskelle!

Järvenpään Keskusta haluaa rakentaa elinvoimaista, viihtyisää ja turvallista Järvenpäätä niin nykyisille kuin tulevillekin asukkaille.

Tahdomme Järvenpään, jonka rakentamisessa kaikki voivat olla mukana. Eheässä ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa tuntee olevansa tärkeä.

Elinvoima

Keskustan mielestä Järvenpään kaupungin talouden vakauttamista on jatkettava. Vakauttamisessa tärkeää on kaupungin kasvun hallitseminen, velanoton kääntäminen laskuun ja investointien tarkka harkinta veroprosenttia korottamatta.

”Emme ole kuskin paikalla, vaan Järvernpään heikko talous.”    

Yhteisöverotuottomme kasvattamiseksi elinkeinopolitiikalla on haettava työllistäviä ja mielellään tuotannollista toimintaa harjoittavia tai niiden toimintaa tukevia yrityksiä.

Työllisyysalueesta potkua pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen.

Nuorille luotava tuettuja yksilöllisiä polkuja toiselta asteelta työelämään, niin että ensimmäisen työpaikan saanti helpottuu.

Onko tulevan suunnittelukauden 300 miljoonan investointiohjelma vieläkään realistinen”?

”Järvenpään Keskusta on kantanut vastuuta talouden hoidosta järkevillä tavoilla. Terve talous luo hyvinvointia ja turvaa kaikille.”

Haluamme kouluihin riittävän pienet ryhmäkoot, jotka tukevat työrauhaa, oppimista ja opettajien jaksamista.

Erityistä tukea vaativien oppilaiden tuelle on varattava riittävät resurssit.

Kasvatus ja koulutus ovat avain hyvinvointiin – niitä ei saa heikentää.

”Mitä on hyvinvointi? Se on lasten iloinen nauru, mikä kuuluu läheiseltä leikkikentältä.”

Hyvinvointialueiden syntymisen yhteydessä kaupungin vastuulle jäi asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lähiliikuntapaikat ja leikkipuistot on pidettävä kunnossa. Yhdistysten ja järjestöjen hyvinvointia tukevaa toimintaa tulee tukea tarjoamalla maksuttomia liikunta- ja harrastustiloja niin nuorille kuin vanhuksillekin.

Hyvinvointi

Hyvien liikenneyhteyksiensä vuoksi Järvenpää on hyvä asuinpaikka. Asuntotuotannossa on kerrostaloasuntojen tarjonnan ohella tarjottava myös mahdollisuuksia pientaloasumiseen. Rakentamisessa on huolehdittava siitä, että asuinalueilla säilyy vihreys ja pääsy luontoon.

VALTUUSTOALOITE 10.6.2024: Luonnon monimuotoisuus- ohjelma Järvenpäähän. 

Kulttuurikohteiden toimintaedellytykset tulee turvata ja niiden tunnettavuutta kehittää, sillä Järvenpäällä on kaikki mahdollisuudet hyötyä kotimaanmatkailun kasvusta. 

VALTUUSTOALOITE 12.6.2023: Keskustan valtuustoryhmä ehdottaa valtuustoaloitteenaan kotihoidontuen kuntalisän eli Järvenpää- lisän käyttöönottamisen selvitystä.

Turvallisuus

Yhteistyön vahvistaminen ja tuki kolmannen sektorin ja seurakuntien kanssa mm. valmiussuunnitelmissa ja palvelujen tarjoamisessa kaikenikäisille on tärkeää.

Perheiden ja vanhempien tukea on lisättävä.

Ikääntyvien ihmisten palveluiden saatavuus ja parantaminen on turvattava mm. perustamalla vanhusneuvola.

Vesilaitos on säilytettävä kunnallisessa omistuksessa.

Turvallisen Järvenpään rakentamiseen tarvitaan kykyä yhteistyöhön ja halua sopimiseen.

Tule jäseneksi