44. Mirja Anttila-Martikainen

Olen 64 v. Järvenpääläinen asun Saunakalliossa mieheni kanssa. Olen avoin ja rehellinen. Koulutukseltani olen merkonomi. Olen työskennellyt kaupan alalla 32 vuotta. Olen nyt Järvenpään seurakunnan kiinteistöjohtokunnan jäsen. Olen ehdokkaana Järvenpään seurakuntavaaleissa, koska koen tärkeäksi kirkon toiminnan elämän eri vaiheissa. -Kirkon kynnys pidettävän matalalla – toimintamme on avointa ja yhdessä elävää. – Järvenpään seurakunnan talous on … Lue lisää

46. Tarja Edry

Siviiliammattini on rehtori ja olen työskennellyt koulussa lähes 30 vuotta. Minulla on ollut mahdollisuus nähdä perheiden tilanteita jo 18 vuoden ajan, koska rehtorina johdan myös koulun oppilashuoltoa. Tiedän mitä nykyperheet kaipaavat. Sen kautta pystyn kertomaan millaisia palveluja ja apua seurakunnan kannattaa perheille tarjota. Viimeiset 3 vuotta olen suunnitellut uutta Harjulan kampusta, jonka avasimme lapsiperheille muutama … Lue lisää

51. Jaakko Ketomäki (sit.)

Olen 49-vuotias syntyperäinen järvenpääläinen paluumuuttaja. Asun Ristinummella vaimoni sekä kahden aikuistuvan lapsemme kanssa. Kirkkovaltuustossa olen ollut jos 12 vuotta. Seurakunnasta minut löytää useimmin Jatkoilta sekä erinäisistä musiikkipuuhista. Seurakunnassa minulle on tärkeää, että sillä puhutaan paljon Jeesuksesta ja Raamatusta. Siinä samalla meillä voi ja pitää olla mukavaa keskenämme ja heikommistakin on huolehdittava sekä vapaaehtoispohjalta että viran … Lue lisää

53. Marja Kosonen (sit.)

Olen diakonian asiantuntija. Minulla on pitkän työuran tuomaa kokemusta seurakuntatyöstä.  Haluan auttaa eri-ikäisiä alueen asukkaita tuntemaan seurakunnan omakseen.  Voimme lisätä ja vahvistaa toimintaa yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Kansainvälinen tilanne haastaa varautumaan ja huolehtimaan sosiaalisesta vastuusta. Olen ollut rakentamassa Yhdessä katettu – verkoston toimintaa seurakunnassa alusta alkaen. Laaja-alainen hyvinvoinnin edistäminen on osa kestävää kehitystä. Olen toiminut myös … Lue lisää

56. Esko Lappalainen

Olen 68-vuotias eläkeläinen. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi kotoa poismuuttanutta tytärtä. Olen kolmen lapsenlapsen ukki. Järvenpään seurakunta on minulle tuttu, sillä aloitin luottamushenkilöurani kasvatusjohtokunnassa v. 1991. Seurakunta on minulle kuin toinen koti, sillä luottamustehtävien lisäksi olen mukana seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa: pääsiäisnäytelmissä näyttelijänä, miesteniltojen vetäjänä, RaRi-talousneuvonnan yhtenä neuvojana, messutyöryhmän jäsenenä, järjestysmiehenä seurakunnan tapahtumissa sekä vapaaehtoisena arkunkantajana. Olen … Lue lisää

58. Pentti Marttila (sit.)

Olen perheellinen kolmen lapsen isä. Lapsemme elävät jo omillaan. Järvenpäähän olen muuttanut vuonna 1992 Haminan Vehkalahdelta, jossa seurakuntanuorissa kristillinen usko tuli omakohtaiseksi. Olen alun perin luokanopettaja. Sittemmin opiskelin teologiaa ja minut vihittiin papiksi 1996. Vuonna 1997 lähdimme perheemme kanssa lähetystyöhön Mongoliaan, jossa olemme olleet lähetystyössä kolmeen otteeseen yhteensä yli 8 vuotta. Mongoliassa olimme Järvenpään seurakunnan … Lue lisää

62. Pekka Packalen

Hei ! Olen syntyperäinen järvenpääläinen kuten myös Järvenpään ev.lut seurakunnan jäsen. Järvenpään seurakunnan jäsenenä saan ja koen henkistä turvaa ja jaksamista arjessani. Perheeseeni kuuluu neljä aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Lapseni, kuten myös minä olen löytänyt harrastukemme ”kirkonmäeltä Järvenpäästä”. Tästä syystä arvostan paljon seurakuntamme monipuolista lasten-, nuorten- ja aikuistyötä, jota pitää tukea nyt ja tulevaisuudessa. … Lue lisää

65. Esa Riihimäki (sit.)

Olen perheenisä Haarajoelta. Perheeseemme kuuluu koululaisia, nuoria ja jo aikuistuneita lapsia.   Työkokemusta minulla on yrityksien riskienhallinnasta, talous- ja rahoitusasioiden hoitamisesta sekä erilaisista kehitystehtävistä. Yhteisiä asioiden hoitamisen aloitin opiskeluaikana, kun minut valittiin oppilaitoksen johtokuntaan opiskelijoiden edustajaksi. Tällä hetkellä olen kirkkovaltuuston ja kiinteistöjohtokunnan jäsen. Kunnioitan perinteisiä arvoja, joiden mukaan hoidan yhteisiä asioita tulevaisuudessakin.

71. Stig Strandberg

Olen ollut 1986 vuodesta lähtien järvenpääläinen. Minulla on neljä aikuista tytärtä ja kahdeksan lastenlasta. Lasten ja nuorten jaksamiset ovat sydäntäni lähellä. Monena vuonna olen ollut mukana “suojatiepäivystyksessä” koulujen alkaessa. Toimin kouluvaarina Norra-Paipis skolanissa ja rahastonhoitajana Träskända seniorer-yhdistyksessä. Seurakunnassa toimin julistusjohtokunnan jäsenenä.

LIITY JÄSENEKSI