Järvenpään Keskusta: Kotihoidon tuen Järvenpää-lisä jälleen käyttöön

Jokainen lapsi ja perhe on erilainen ja yhtä arvokas. Keskusta kannattaa perheiden mahdollisuutta tehdä omannäköisiään valintoja, myös lastenhoidon järjestämisen osalta. Järvenpään Keskusta esittää, että kaupungissa käynnistetään kotihoidon tuen kuntalisän käyttöönoton valmistelu perheitä kuunnellen. 

Kelan kyselyn mukaan valtaosa vanhemmista pitää 1,5-2 vuoden ikää sopivana aloittaa kodin ulkopuolisessa hoidossa. Nykyisellään vanhempainvapaa päättyy, kun lapsi on noin 9-10 kuukauden ikäinen. Suurin osa perheistä hyödyntääkin kotihoidon tukea vähintään jonkin aikaa vanhempainvapaakauden päättymisen jälkeen. 

Vuosina 2002-2015 Järvenpäässä maksettiin perheille kotihoidon tuen Järvenpää-lisää. Kaupunki on kasvanut voimakkaasti viimeisten vuosien aikana, mutta syntyvyys on hiipunut myös täällä. Kuntalisä on yksi tapa tukea jokaisen omaa toivetta perheen koosta. 

Kotihoidon tuen kuntalisä on käytössä esimerkiksi naapurikunnissamme Sipoossa, Keravalla ja Tuusulassa. Järvenpää-lisä olisi arvovalinta perhemyönteisyyden puolesta ja vetovoimatekijä perheille asettua pysyvästi asumaan Järvenpäähän. 

LIITY JÄSENEKSI