Liina Tiusanen valittiin Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi

Järvenpääläinen Liina Tiusanen valittiin Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi 28.11.2020 Vantaalla. Tiusanen voitti vaalissa Mirja Vehkaperän äänin 67-57. Vastaehdokas Vehkaperä nousi kansanedustajaksi 2007 ja oli Euroopan parlamentissä vuonna 2018.

29-vuotias perheellinen Tiusanen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja opiskelee viestinnän johtamista Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tiusanen on toiminut Keskustan monenlaisissa luottamustehtävissä. Hänet on toiminut muun muassa Keskustanuorten varapuheenjohtajana 2015-2017 ja puoluevaltuuston varapuheenjohtajana 2019-2020. Liina on opittu tuntemaan erittäin yhteistyökykyisenä persoonana.

Puoluevaltuusto on Keskustan ylin päätöksentekoelin puoluekokousten välillä.

LIITY JÄSENEKSI