VANHANEN TUO VAKAUTTA, TURVALLISUUTTA JA PITKÄJÄNTEISYYTTÄ

Tasavallan Presidentin vaali on alkamassa. Ennakkoäänestys alkaa huomenna keskiviikkona 17.1.2018 kestäen kotimaassa aina 23.1.2018 saakka.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 27.1.2018.

Suomalaisilla on varsin laajasti käsitys, että Sauli Niinistö on onnistunut presidenttikaudellaan ihan hyvin. Viimeaikaiset tapaamiset suurien valtioiden johtajien kanssa ovat ruokkineet käsitystä menestyksekkäästä ulkopolitiikan johtamisesta.

Valtion tärkein tehtävä on huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta. Haluamme tietenkin valita presidentiksi tämän takaamiseksi ulkopolitiikan osaajista ja johtajista kokeneimman sekä selkeimmän näkemyksen Suomen turvallisesta tulevaisuudesta omaavan ehdokkaan. Tällöin katseemme on kohdistettava keskustan Matti Vanhaseen.

Pitkäaikaisella pääministerillämme on ylivertainen ulkopoliittinen osaaminen, verkostot ja myös arvostus ulkomailla. Vanhanen tuntee nykypäivän johtajista niin Putinin, Merkelin, Erdoganin kuin Kiinan Xi:in.

Vanhasella on ehdokkaista ainoana selkeä näkemys EU:n maahanmuuttopolitiikan uudistamiseksi ja Afrikan kehittämiseksi investointivetoisesti. Vanhanen ymmärtää, että myös Itämerta kauempaa tuleviin turvallisuusuhkiin on pystyttävä vastaamaan ennakoivasti nykyistä tehokkaammin. Hänen näkemyksensä eivät rajoitu vain maailmanparantamispuheeseen, vaan hänen ylisukupolvinen ajattelunsa on käytännönläheistä ja toimeenpantavissa realistisilla teoilla.

Vanhanen on myös selkeästi rauhanomaisen ulkopolitiikan kannattaja, jota enemmistön suomalaisista kannattaa.  Siinä ei ajeta Nato-jäsenyyttä, vaan pidetään hyvät suhteet joka ilmansuuntaan.

Istuvan presidentin johtamistyyli on saanut yllättävän vähän palstatilaa mediassa, vaikka se tiedetään epävarmaksi ja ongelmalliseksi. Tämä on tullut esiin myös vaalikampanjan haastatteluissa ja esiintymisissä. Vanhasen luonne on monin tavoin Niinistöstä poikkeava. Vanhanen on rauhallinen, vakaa, selväsanainen ja kovissa paineissa testattu johtaja. Vanhanen on osoittautunut presidenttitenteissä ja –paneeleissa ylivoimaisesti pätevimmäksi ja osaavimmaksi tehtävään.

Meidän ei tulisi, vaikka vaaleissa usein niin käykin, äänestää koskaan suosituinta ehdokasta. Meidän tulisi antaa äänemme sopivimmalle ja pätevimmälle ehdokkaalle.
Näistä syistä kannatan Matti Vanhasta seuraavaksi Suomen tasavallan presidentiksi.

Kari Haapanen

Järvenpään Keskusta ry:n varapuheenjohtaja

LIITY JÄSENEKSI