Henkilöstökertomus 2015, Tomi Passi

Henkilöstökertomus

Lähtötilanne ei ollut miellyttävä. Tehtyjen päätösten perusteella HENKILÖSTÖSOPIMUKSEN säästötavoite oli 1,5 miljoonaa. Lomautukset 7 vrk ja perusopetuksen osalta 5 vrk, henkilöstövähennykset ja muut tavoitteet loivat painetta vuodelle 2015.

TYÖHYVINVOINTI OLI VARMASTI KOETUKSELLA SÄÄSTÖJEN KESKELLÄ. Tilastojen perusteella MENTIIN MYÖS HYVÄÄN SUUNTAAN.

Oli mukava havaita, että sairaspoissaolot työkyvyttömyys kehittyivät hyvään suuntaan. Henkilöstö väheni 71 ollen 2315. Kehyskuntien Tilastojen tulkitseminen vaatisi monien lukujen kohdalla selvänäkijän kykyjä. Esimerkiksi Kerava ei ota huomioon vapailla olevia henkilöitä kuten Järvenpään laskenta tekee.  56,6/1000 asukasta kohti.

Kesätöihin haki 866 ja tehtävän sai vain 117. Eläkkeelle siirtyi 75 henkilöä.

Erityisen kiitoksen HR saa varhemaksujen tavoitteiden ylittämisestä. Valtakunnan keskiarvo on 1 %. Me saavutimme tason 0,5 %. Euroiksi käännettynä laskua kertyi 565 000 euroa eli 59 %. Tähän tulokseen päästiin tehtävien uudelleen sijoittamisilla. Oli hienoa havaita, että henkilöitten voimavarat ja osaaminen saatiin oikeaan käyttöön.

Tämä positiivinen muutos on kaikkien osapuolten etu. Järvenpäässä Tässä kohtaa voi korostaa, että HR:n viisi työntekijää olisi Sukkela-palkkion (50-200) ansainnut. Aidosti henkilökohtaisen lisän antaminen olisi paikallaan.

Olimme hyvin varovaisia asettaessamme harkinnan varaisen poissaolon käytön 10 000 säästöä asettaessa. 2015 tuloksena oli 225 000 ja vuosina 14-15 peräti 395 000 euroa oli hyvä vapaaehtoisesti saavutettu säästö.

Järvenpään Keskusta kiittää henkilöstöä joka venyi taloudellisessa mielessä vaikeana vuonna. Henkilöstö sai hienoja tuloksia aikaiseksi!

 

 

LIITY JÄSENEKSI